20.7.2011

Kulujen vähennyksestä verotuksessa, työvaatteet

Tässä blogissa olen pääosin kirjoittanut asioita, joista olen ajatellut alallamme toimivien ihmisten saavan jotain hyötyä tai muuten vaan ehkä olevan kiinnostuneita. Tämä kirjoitus käsittelee nyt kulujen vähennystä kirjanpidossa ja siitä osa-aluetta työvaatteet. Tämän kirjoitan osaksi sen vuoksi että linkitän tämän facebook-sivulleni, tilitoimistoni sivuille. Yrityksen seinälle pidemmän jutun kirjoittaminen on joskus hiukan haastavaa, joten en jaksa jumpata sen kanssa vaan käytän tätä blogiani hyödyksi. Näin ehkä myös joku uransa alussa olevan taloushallinnon ammattilainen saa ajatuksia - jos tänne sattuu eksymään :)

Työvaatemenothan ovat verotuksessa hyvin rajoitetusti vähennyskepoisia, tuloverolaki ei suoraan määrittele mikä meno johtuu tulonhankkimisesta tai säilyttämisestä ja mikä taas on yksityistä ei yritykselle kuuluvaa. Lähtökohta on periaatteessa työvaatteiden kohdalla sama mitä se on muidenkin tulonhankkimiskulujen kohdalla, käytännössä kuitenkin menojen vähennyskelpoisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti ja ratkaisut perustuvat pitkälti aikojen myötä muodostuneeseen verotus- ja oikeuskäytäntöön. Vaatteet ovatkin yksi niistä yksittäisistä tulonhankkimiseen tai säilyttämiseen liittyvistä kuluista joissa yrittäjällä on usein eniten päänvaivaa ja vaikeuksia ymmärtää. Myös taloushallinnon ihmiset joutuvat joskus mielenkiintoisiin tilanteisiin, kun asiakas sekottaa pakkaa mitä erikoisimmilla selvityksillä miksi juuri nämä menot kirjanpitoon yrityksen kuluiksi kuuluvat. Joillakin yrittäjilä on taito sotkea varsinkin uransa alussa olevan kirjanpitäjän ajatusmaailman hetkeksi saadessaan jonkin selkeästi yksityisen kulun omalla selityksellään vaikuttamaan yrityksen kululta.

Vaatteiden vähentämisen perusajatus ja -linja on selkeä: vain ne vaatteet voit vähentää joita et voi käyttää muualla kuin töissä. Jos taas vaatteita voi käyttää muutenkin, työn ulkopuolella, ne ovat elantomenoja ja näin ollen verotuksessa vähennyskelvottomia eivätkä kuulu kirjanpitoon. Suoja- ja turvavaatteet ovat yleisesti vähennyskelposia. Esim. haalarit, lääkärin asut, leipomon suoja-asut. Tai jos työ on erityisen kuluttavaa tai likaista niin että vaatteita pitää ostaa usein. Vastaavasti esim. metsurit voivat vähentää työturvallisuuteen liittyvät asut ja varusteet tai lämpöhaalarit. Myös metalliyrityksen tai vastaavan työtekijöiden työturvallisuuskengät tai vastaavat varusteet ovat vähennyskelpoisia. Tähän ei pidä sotkea tietyissä töissä välttämättömia suojaimia: hengityssuojaimet, hitsausmaskit, suojalasit yms. jotka ovat aina vähennyskelpoisia. Näiden asujen pesu ja huolto on myös vähennyskelpoista.

Vähennyskelpoisia ovat myös erilaiset ergomomiset jalkineet esim. vastaanottoapulaisilla tai sairaanhoitajilla tai muilla työssään pääosin seisovilla henkilöillä. Kuitenkin on muistettava että tällöin kyseiset jalkineet on töistä lähdettäessä jätettävä työpaikan tiloihin. Mikä on kyllä muutenkin järkevää, samoilla jalkineilla ei saisi kävellä koko hereilläolo aikaansa. Sen sijaan mietinnän alle menevät esim. toimistosiivoojan työasu jos se on t-paita ja farkut tai muut vastaavat housut. Tai yrityksen messuille ostamat asut. Moni pitää näitä ilman muuta vähennyskepoisina, mutta näin ei kuitenkaan ole. Sellaiset tavallisetkin asut joissa on selkeästi näkyvä painatus jossa mainostetaan kyseisestä yritystä ovat vähennyskelpoisia, tämä taas tulee siitä ajatuksesta että jos työntekijä pukee jostain syystä tämän asun vapaa-aikanaan, se on mainosta kyseiselle yritykselle, joten yritys voi kyseisen vaatteen painatuksineen vähentää kirjanpidossaan.

Sen sijaan tumma puku ei ole vähennyskelpoinen, ei vaikka kyseessä olisi toimitusjohtaja jonka tulee edustaa seurassa ja tilaisuuksissa jonne ilman tummaa pukua ei voi mennä. Vaatteiden vähentämisessä asiaa ei voi ajatella niin että onko tämä vaate jota käytän työasioissa. Se on tietysti ensimmäinen edellytys vähentämiselle, mutta sitä seuraa jatkokysymys: onko tämä vaate jota käytän VAIN työasioissa ja vielä tarkemmin onko se vaate jota EN EDES VOISI käyttää muualla. Kysymys ei ole siitä käyttääkö vapaa-ajallaan farkkuun ja löysään paitaan pukeutuva henkilö vapaa-ajallaan työnantajan työasuna vaatimaan pukua vai ei. Kysymys on siitä voisiko sitä käyttää? Ei siitä pitääkö työntekijä sen tyyppisistä vaatteista tai ei, vaan onko vaate sellainen että sitä voisi pitää. Sama kysymyshän tulee esiin esim. kampaajien tai muiden tarkkaa työtä tekevien henkilöiden silmalaseissa. Jos niitä voidaan käyttää muuallakin ne ovat elantomenoa, ei verotuksessa vähennyskelpoista. Silmalaseistä oikeastaan vain päätelasit ovat vähennyskepoiset yritykselle, niiden hankkiminenhan on lakisääteistä jos työntekijä niitä tarvitsee.

Jos jostain syystä palkansaaja on itse maksanut sellaisen asun kustannukset joka on vähennyskelpoinen verotuksessa, hän saa kulut omassa verotuksessaan tulonhankkimiskuluina vähennettäväksi.

Loppuun muutama oikeustapaus esimerkiksi siitä mistä tässä on kysymys, oikeuden päätöksistä nähdään etteivät vaateasiat ole ollenkaan helppoja. Sellaisetkin tapaukset joissa itse olisimme ehdottomasti sitä mieltä että kyseessä on vähennyskelpoinen meno tai työnantajan kustantamana etu jota ei veroteta, se voikin olla tapaus josta KHO on äänestänyt. Nämä tapaukset eivät välttämättä sellaisenaan suoraan sovi yrittäjän arkeen, mutta antavat hyvän kuvan siitä miten työvaateasioita verotuksessa yleisesti käsitellään:

KHO 1977-B-II-565
Virkapuvun hankkimisesta aiheutuneet 820 markan määräiset kulut olivat papin tulosta vähennyskelpoiset

KHO 2002/3542
Piispainkokouksen suosituksen mukaisen, vaihtoehtoisena papinpukuna käytettävän tumman puvun hankkimisesta aiheutuneet kulut eivät oleet papin tulosta tulonhankkimiskuluina vähennyskelpoisia menoja (pappi voi käyttää pukua muuallakin)

KHO 1988-B-551
Apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää ainostaan virkaan liittyvissä tehtävissä käyttämänsä frakin hankkimisesta aiheutuneet kulut 1804 markkaa, veronalaisesta tulostaan tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina kustannuksina. (tämä päätös ei ollut yksimielinen vaan äänestys 4-1)

KHO 1993-B-523
Korkeakoulun apulaisprofessorina vuodesta 1984 lähtien työskennellyt henkilö, joka oli väitellyt vuonna 1988, promovoitiin tohtoriksi vuonna 1989. Hän oli hankkinut promootiota varten muun ohella tohtorinhatun ja siihen kuuluvan lyyran. Apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää näistä hankinnoista aiheutuneet menot, yhteensä 2225 mk, veronalaisesta tulostaan tulon hankkimisesta ja säilyttäisestä johtuneina menoina, kun otettiin huomioon, että hankinnat olivat liittyneet pääasiassa hänen virkaansa korkeakoulussa. (tämä oli tiukka päätös, äänestys 3-2)

KHO 1993-B-534
Henkilön joka toimi laivaliikennettä harjoittavan yhtiön terminaalivirkailija, oli käytettävä työssään laivayhtiön kustantamaa ja omistamaa työpukua. Työpuvun käyttö ei ollut vapaa-aikana sallittua. Työpukua säilytettiin työpaikalla ja se uusittiin noin kahden vuoden välein. Työpuku oli samanvärinen kuin laivayhtiön kirkasväriset laivat. Työpukuun oli myös kiinnitetty ompelemalla tai muuten selvästi laivayhtiön tunnukset. Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon myös laivayhtiön toiminnan luonne ja laatu, henkilön työtehtävät ja työpuvun liittyminen laivayhtiön toimintaan , korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei henkilölle sen johdosta että laivayhtiö oli hankkinut kysýmyksessä olevan työpuvun ja asettanut sen hänen edellä tarkoitettuun käyttöönsä, muodostunut sellaista rahanarvoista etuutta, joka tuloverolain 29 ja 64 §:n säännökset huomioon ottaen olisi henkilön veronalaista etua. (tämäkään ei ole yksimielinen päätös, äänestys 4-2)

25 kommenttia:

  1. Pari kysymystä aiheeseen liittyen. Olen perustamassa yritystä, jonka toimialana on juontokeikat, mallintyöhön rinnastettavat asiat ja kaikenlaiset pr-työt.

    Vaatteiden osalta olen ollut siinä uskossa, että ne olisivat vähennyskelpoisia. Tämä teksti muutti kuitenkin uskoani. Työssä tarvittavat vaatteet ostetaan nimenomaan työtehtävissä käytettäviksi, mutta rajavetoa on aika mahdoton tehdä siihen, etteivätkö ne sovletuisi käytettäväksi myös ns. työajan ulkopuolella. Eli ovatko vaatehankinnat tämän alan yrityksellä ehdottomasti vähennyskelvottomia, vaikkakin ne työn suorittamisen kannalta ovat äärimmäisen välttämättömiä? Voi hyvin verrata kirvesmiehen työhön ilman kirvestä ja vasaraa.

    Miten menee sitten meikkien ja muiden asiaan kuuluvien(mitä nyt itsensä ehostamiseen voi laskea) tavaroiden hankinta? Ovatko täysin vähennyskelpoisia?

    Ja hieman vähemmän asiaan liittyen vielä yksi kysymys. Olen käsittänyt, että kaikenlainen esiintyminen(juontokeikat, pr-esiintymiset) on ALV 0 % verokantaista toimintaa. Pitääkö tämä paikkansa? Onko sitten esim. kuvauspalkkiot mallina olemisesta 23 %?

    VastaaPoista
  2. Riikka Lehtinen20.9.2011 klo 14.08

    Kun olet esiintyvä taiteilija, alv on 0%, joten alvista sinun ei tarvinne murehtia.

    Mitä tulee työvaatteisiin ja meikkeihin yms. sinun kannattanee yksityiskohtaisemmin konsultoida asiasta valitsemasi tilitoimiston kanssa. Mutta yleisesti ottaen voin lohduttaa, että tässä kertomassasi työssä asiaa katsotaan eri kannalta kuin kirjoitukseni tapauksissa. Tlanteesi siis ei ole toivoton vähennysten suhteen :)

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava aihe! Eksyin vasta nyt blogiasi lukemaan, mutta voin kai vielä kysäistä seuraavaa:

    Olen liikunta-alan ammattilainen ja käytän työssäni "urheiluvaatteita". Olisiko tällä alalla vaatteet vähennyskelpoisia? Tällaisia vaatteitahan tosin voisi vapaa-ajallakin käyttää...Ellen sitten painattaisi logoa vaatteisiin? Mitä mieltä olet?

    Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      varmin tapa huolehtia siitä että kyseiset vaatteet ovat vähennyskepoisia on juuri tuo mainitsemasi logojen painatus vaatteisiin.

      - Riikka

      Poista
  4. Hei! Löysin blogisi googlaamalla ja toivon, että ehdit vastata kysymykseeni. Olen fysioterapiaopiskelija ja työharjoitteluja varten olen joutunut ostamaan mm. työkengät. Hygieniamääräysten vuoksi työkenkiä ja muita vaatteita ei saa käyttää kuin työpaikalla. Olisiko tämä peruste verovähennysten hakemiseen ja voinko tehdä sen yksityishenkilönä veroilmoituksen yhteydessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      koska et voi käyttää työvaatteitasi muualla hygieniasyistä, ovat nämä vaatteet vähennyskepoisia työvaatteita. Voit tehdä vähennyksen henkilökohtaisella veroiloituksellasi, tosin yksityishenkilöllä on tulonhankkimisvähennys jonka saa automaattisesti kun on palkkatuloja, mutta jos hankkimasi vaatteiden hankintahinta on enemmän kuin kohdallasi tämä automaattivähennys, kannattaa ne ilman muuta merkitä ilmoitukseen. Huomaa että merkitset koko summan et vain tulonhankkimisvähennyksen ylittävää osaa.

      - Riikka

      Poista
  5. Hei
    Olenko ymmärtänyt oikein, että jos työnantajalla on pukeutumisohjeet (esim. ei farkkuja, shortseja, leggingssejä, minihameita, ei olkapäitä paljastavia puseroita, napapaitoja, ei varvassandaaleita tai varpaita paljastavia kenkiä), joita työntekijöiden pitää noudattaa, ei ole mahdollista saada palkkatulosta verovähennystä hankkimistaan työasuista? Siistin työasun joutuu hankkimaan keskimäärin kaksi kertaa vuodessa, ja kuluksi voi helposti muodostua 600-800 euroa/vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni juuri näin, eli ei voi vähentää verotuksessa, koska voit hyvin käyttää siistejä vaatteita myös työn ulkopuolella.

      Poista
  6. Heippa!

    Eksyin blogiisi ja yksi edellisistä jo sivusikin tavallaan hieman kysymystäni. Eli olen kuntosaliyrittäjä ja haluan, että kuntosalin päivystäjät ja ohjaajat käyttävät työskennellessään yrityksen logolla varustettuja asusteita. Miten minun tulisi siis toimia ja mihin ja miten kulut kirjata? Ja ovatko tällaiset vaatteet ohjaajan henkilökohtaisia vai yrityksen omaisuutta vai miten tämä menee? Ja onko siis merkitystä kirjanpidon suhteen sillä, että jos he saavat käyttää asuja ainoastaan töissä tai vaihtoehtoisesti, että he voisivat käyttää niitä myös muualla ja näin samalla mainostaisivat yritystä vaikkapa vain kävelemällä kaupungilla yrityksen huppari päällä?

    Lähinnä vaatteet ovat tähän asti olleet T-paitoja tai vastaavia urheilupaitoja ja huppareita joihin on painettu selkään yrityksen logo. Toiminnan laajentuessa olen ajatellut hankkia myös muutaman ulkoilutakin, johon myös painattisin yrityksen logon. Nämä olisivat käytössä ulkotapahtumissa ja asiakkaiden kanssa toimittaessa. Mutta voisivat olla myös ohjaajien henkilökohtaisessa käytössä jolloin toimisivat mainoskanavana. En muista mihin nuo muutamat hupparit on aiemmin kirjattu, mutta jatkoa ajatellen olisi hyvä tietää miten yrityksen kannalta olisi järkevintä toimia. Haluaisin nämä kuitenkin hankkia yrityksen puolesta ilman, että työntekijöiden tarvitsee työasusteista mitään maksaa.

    Olen tilaamasaa myös yrityksen logolla varustettuja putkihuiveja, joita on tarkoitus jakaa asiakkaille lahjoina, palkintoina tms. Ovatko nämä vähennyskelpoisia?

    Kiitos vastauksesta ja aurinkoa kesään!

    Terkuin Niina

    VastaaPoista
  7. Moi,

    olen aloittamassa linja-autonkuljettajan työtä ja tilasin juuri kuljettajan liivin ja tummansiniset suorat housut. Niitä VOISI käyttää muuallakin kuin töissä, mutta en kyllä ikinä koskaan ole nähnyt kuskin kulkevan vapaa-ajallaan kuskin vaatteet päällä. Lieneekö tämä niitä kuuluisia rajatapauksia vai saisiko nuo vaatteet vähennettyä verotuksessa?

    Kiitos etukäteen vastauksestasi!

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      näin se varmasti on ettei niitä vapaalla käytetä, mutta mahdollisuus siihen on. Jos työnantaja ne maksaa ne ovat sinulle luontoisetu eli verotettava etu. Jos itse maksat ne, eivät ne pääsääntöisesti ole verotuksessa vähennyskelpoisia, mutta toki kannattaa yrittää, jos verovirkailija on lempeällä päällä :)

      Tosin tässä on se että ne veroilmoituksella menevät muihin tulonhankintakuluihin, tämä on erä joka korreloi jokaiselle myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen kanssa, eli tästä ostoksesta on hyötyä vasta kun sen hankintahinta on tuon automaattivähennyksen ylittävä ja silloin vähennykseen menee se osuus mikä on yli tuon.

      t. Riikka

      Poista
  8. Sain työnantajalta ostoluvan hankkia työnantajan laskuun tummat vaatteet, joita työnantaja edellyttää minun käyttävän työtehtävässäni.
    Tuo vaatteiden hinta on palkkalaskelmaani merkitty luontoiseduksi.
    Jos työsuhde päättyy, ovatko vaatteet minun, vaiko työnantajan?

    VastaaPoista
  9. Hei,

    koska vaatteet ovat sinulta luontoisetuna käsitelty ja verotettu, vaatteet ovat sinun.

    t. Riikka

    VastaaPoista
  10. Kiitos Riikka. Minulle vastattiin työnantajan taholta jotenkin kiertelevästi, että niiiin, sinähän saat niitä käyttää sitten muuallakin, kuin töissä...

    VastaaPoista
  11. Hei, jos työnantaja maksaa työntekijälle kengät (kyseessä ei ole mitkään turvakengät) vaan tavalliset joita voi hyvin käyttää työpaikan ulkopuolellakin. Miten kengät käsitellään verotuksessa. Ovatko ne verotettavaa palkkatuloa? Kiitos vastauksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eivät ole turvakengät tai muutoinkaan sellaiset että niitä voisi käyttää vain työpaikalla, ne ovat silloin palkkaa. Tässä tapauksessa "luotoisetu" Eli niiden ostoarvo pitää lisätä henkilön palkkaan.

      Poista
    2. Iso KIITOS vastauksesta! Näin se selvisi tämäkin asia!

      Poista
  12. http://www.homeros.fi/ajankohtaista/tyovaatteet-kirjanpidossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja suuretkiitokset myös sinulle! Annoit hyvän linkin asiaan liittyen :)

      Poista
  13. Hei,
    Mielenkiitoista tietoa. Osaisitko vastata minun kysymykseen. Eli olen valokuvaaja ja teen itselleni portfolioita lapsista 1-3v. Kuvattaville lapsille olen ostanut vaatteet suomalaisesta verkkokaupasta. Nyt vaatteet eivät tietenkään ole minulle, enkä niitä pysty koon puolesta käyttämään. Miten tämä vaatehankinta tulkitaan? Eli olenko tehnyt jotain väärin kun olen hankkinut vaatteet yritykseni rahoilla/voinko vähentää edelleen ALV? Pitääkö minun polttaa nämä vaateet kuvausten jälkeen ettei kukaan niitä käyät? ;) Kiitos avusta!

    VastaaPoista
  14. Hei, Löysin Blogisi kun etsin vastausta seuraavaan kysymykseen:
    Työnantaja vaatii kaikkia käyttämään mustaa takkia töissä (puvun takki). Työnantaja on tähän asti kustantanut takit noin kerran vuodessa max 200€ ja ylimenevä osuus itse.

    Nyt työnantaja sanoo, että työtakki katsotaan verotuksessa työvaate-eduksi ja tästä tulisi maksaa vero. He siis maksavat palkan yhteydessä 200€ ylimääräistä ja tästä vähennetään verot ja muut maksut? Meneeköhän tämä oikein? Eikö työnantajan tulisi kustantaa täysimääräisesti työvaatteet, mikäli edellyttää tietynlaista vaatetusta?

    Jos työnantaja ei itse saa vähentää takkeja verotuksessa, voivatko he vain sanoa, että takit ovat työntekijälle vero-etu ja työntekijä maksaa verot?

    VastaaPoista
  15. Hei; olen viime vuonna aloittanut toiminimi-yrittäjä. Kysymys, kun vähennän verotuksessa tietokoneen kulut, niin vähennänkö ostohinnan alv:n kanssa vai ilman? Kone maksoi alvin kanssa 650 €. Olen alvi-velvollinen yksinkertaisen kirjanpidon kanssa. Alvit maksan kerran vuodessa erikseen. Liikevaihto n. 16 000 €

    VastaaPoista
  16. Hei! Työnantaja on ostanut minulle paidan, josta olen maksanut paidan verotusarvon mukaisesti palkassani. Kyseessä ei siis ole luontoisetu. Onko paita minun vai työnantajan, jolloin se pitäisi palauttaa työsuhteen päättyessä?

    VastaaPoista
  17. Itseäni tuo taloushallinto aina hieman pelottanut, kun ei taitoja löydy. Tytär on yritystä aloittelemassa, ja kirjanpitoon liittyvät asiat mietityttävät. Voisin tämän blogin hänelle näyttää, saa varmasti vinkkiä. https://www.tilikeskus.net/tilitoimisto

    VastaaPoista
  18. Kiitokset jakamisesta. Meidän tuttu on perustanut oman toiminimen, hänellä olisi nyt joku ammattilainen etsinnässä, joka kirjanpidon voisi hoitaa. Hänellä ei siitä ole itsellään kokemusta. Nämä kulut ja semmoiset ovat ilmeisesti hankalia hänelle. https://www.taloushallintoa.fi/tilitoimistopalvelut

    VastaaPoista