Verotus ei saisi olla politiikkaa

Verotuksen perusongelma

Verotus on mielenkiintoinen alue. Siitä melkein jokaisella on joku mielipide, joillakin se perustuu tietoon, toisilla tunteeseen. Alan ammattilaisena joskus tulee mieleen miten hyvin / huonosti asiaan ovat perehtyneet ne jotka verolakeja säätävät. Kuinka hyvin he ymmärtävät kysynnän ja tarjonnan lait? Kuinka hyvin heillä on käsitys siitä miten talous oikeasti toimii ja missä yritysten arjessa milloinkin mennään. Ikävä kyllä on sanottava, että viime vuosina on tuntunut, ettei tietoa ole.

Ongelma luullakseni on osittain siinä että verolaeista kuten muistakin laeista päättävät ihmiset jotka toimivat politiikassa, heillä on paineita menestyä seuraavissa vaaleissa, jolloin tarvittavat ikävät päätökset jäävät tekemättä ja vastaavasti tehdään päätöksiä joita ”suuri yleisö” haluaa. Monen ihmisen yhtenä valitettavana ominaisuutena on kateus. Kateus on kamala sairaus, varsinkin kun ei perustu faktaan vaan siihen mitä kuvitellaan toisella olevan.

Edustuskulujen olemus verotuksessa

Suomessa on tällä hetkellä yksi verotuksen kannalta ihanteellinen yritysten verotuksessa vaikuttava kuluerä. Edustuskulut. Palvelun tai tuotteen myyjä maksaa myynnistään 24%:n arvonlisäveron, ostaja yritys ei saa vähentää mitään, jolloin valtio verotuloina saa koko tuotteen tai palvelun arvonlisävero-osuuden. Tuloveroa myyjä yritys maksaa koko summasta, ostaja vähentää vain puolet. Onko siis parempaa erää valtion kannalta verojen keräämiseen? Kuitenkin nyt edustuskulujen vähennysoikeutta ollaan nyt poistamassa. Olen lukenut aiheesta ihmisten kirjoituksia, halutaan pois oikeus vähentää kuluja jotka monen mielestä ovat vain juhlintaa. Osa edustuskuluista toki on juhlintaa, mutta se on paljon muutakin. Ja miten se vaikuttaa näitä tuotteita ja palveluja myyviin yrityksiin? Miettiikö kukaan näitä kuluja pois haluava sitä miten se vaikuttaa työllisyyteen. Pohjoisen yritykset ovat kauhuissaan, mutta mitäpä siitä jos sieltä työpaikkoja poistuu, siellähän niitä riittää. Vai miten se menikään, siellähän niitä työpaikkoja taitaakin olla nytkin vähän. On hyvin todennäköistä ettei näitä kuluja synny yrityksille kuten ennen. Se on monelle yrittäjälle periaatekysymys. Näin valtio jää tappiolle, kun myynnin tuomia tuloveroja ja arvonlisäveroja jää tulouttamatta valtion kassaan ja vaihtokauppana kuluja jää vähentämättä vain puolet. Lisäksi aikaan saadaan tilanne jossa kirjanpitäjän pitäisi saada paljon nykyisiä säännöksiä tarkemmat määritykset ja rajanvedot siitä mikä on edustusta, mikä muuta suhdetoimintaa tai neuvottelukulua, koska niiden erolla on nyt isompi merkitys. Tämä tuottaa taas lisää turhaa työtä tilitoimistoissa ja yritysten talousosastoissa. Kun niillä olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä, kuten esimerkiksi miettiä yhdessä yrittäjän kanssa sitä miten heikosta taloudellisesta tilanteesta selvittäisiin ilman isompia menetyksiä.

Tuloverotuksen ihmeellisyyksiä

Osakeyhtiöiden tuloveroprosenttia on laskettu ja ollaan laskemassa edelleen. Ajatuksena on esitetty että näin yritykset voivat palkata uusia työntekijöitä ja syntyy uusia työpaikkoja. Ei yritys palkkaa uusia työntekijöitä vain siksi että veroja tulee maksettavaksi vähemmän. Sillä pitää olla työtä jota tekemään se palkkaa uutta työvoimaa. Ja sitä työtä juuri nyt ei ole. Mitä merkitystä on sillä että veroprosentti laskee, jos yritys tuottaa tappiota tai hyvin vähän voittoa. Jos tulos on negatiivinen, tai lähellä sitä, on aivan sama, mikä veroprosentti on. Kukaan ei kysynyt olisiko tämä ollut se yrittäjien eniten toivoma verotuksen helpotus. Työvoimakustannusten ja sen byrokratian helpottamisella hyöty olisi ollut paljon isompi.

Osingot – ikuinen kateuden kohde

Yrittäjien osingot ovat herättäneet kauan kateutta, koska asiaa ei ole ymmärretty. Poliitikkojen suustakin on kuultu usein sana ”veroton osinko”. Totuushan on, ettei sellaista ole ollut vuosiin. Jokaisesta osinkoeurosta yritys on jo maksanut veron. Moni on kauhistellut 90.000, myöhemmin 60.000 pudotettua summa jonka yrittäjä voi nostaa ilman veronmaksua. Jokainen joka tuntee asian tietää että tämä kyseinen summa muodostuu tällä hetkellä 9%:sta omasta pääomasta, eli määrästä josta jo verot on maksettu. Jokainen laskutaitoinen osaa laskea miten iso summa on se mistä 9% on 60.000. Aivan jokaisen yrittäjän tavoitettavissa nämä runsaat osingot eivät siis ole. Pienyrittäjän osingoissa puhutaan usein maksimissaan parista tuhannesta eurosta, isolla osalla ei osinkoa voi nostaa euroakaan. Palkkaa moni yrittäjä nostaa vähemmän kuin työntekijänsä, panttaa kaiken omaisuutensa yrityksensä lainojen vakuudeksi ja saa sitten pari tuhatta josta ei enää uudelleen joudu maksamaan veroa. Sitä tuskin kannattaa kadehtia. Mutta koska asia kuitenkin aiheuttaa suunnatonta kateutta, siihen nyt puututaan. Kun asiaa pohtii ryhmä ihmisiä monesta eri poliittisesta puolueesta ollaan saamassa aikaan sen sellainen sekasotku, ettei paremmasta väliä. Tulevassa osinkoverotuksessa kummittelevat prosentit 8%, 25%, 75 %, 15 % ja 85%, yhdellä lasketaan verotettavaa tuloa siitä tuloksesta mihin toisella on päästy. Joissakin osingoissa kaikki nämä prosentit ovat käytössä. Tuloja verotetaan ansiotulona progressiivisesti ja osaa 30%:lla pääomatulona. Aikaan on saatu sellainen sekasotku että on tosi työlästä laskea mahdollisen osingonjaon verotusta. Kuitenkin kai yrittäjälläkin on oikeus tietää etukäteen mahdollisen tulon verotus? Taloushallinnon ihmisille tämä on taas yksi turha haaste, asian olisi voinut hoitaa yksinkertaisemminkin. En usko että tätä muutosta suunnittelemassa olevat ihmiset itse oikeastaan edes ymmärtävät miten tämä vaikuttaa verokertymään. Nyt on vain tyynnytelty äänekästä ”suurta yleisöä” joka haluaa osinkoja verotettavan enemmän.

Verotuskin on vain hinnoittelukysymys

Lopuksi vielä toteamus: jokainen joka on tekemisissä hinnoittelun kanssa, ymmärtää että hinnan korotus aiheuttaa yleensä jonkin verran kysynnän laskua ja päinvastoin. Paras lopputulos saadaan löytämällä se hinta jolla kysyntä on suuruudeltaan sellainen että tulo on paras. Verotuksessa asiat lasketaan pitkälti niin että huomioon otetaan vain veron nousu ja kuvitellaan että kulutus ei muutu. Seurauksena on lopputulos jossa ihmetellään kun verotulot vaan laskevat koko ajan.

Taloushallinto on tärkeä työ

Mikä vaivaa tili-ihmisiä? Alalla toimivia asiantuntijoita?

Miksi niin moni on menettänyt ammattiylpeytensä?

Taloushallinnon ihmisethän tekevät arvokasta työtä.

Ennen kirjanpitäjä oli Suomessa arvokas, ehkä pelottavakin henkilö. Siihen aikaan ja tilanteeseen tuskin kukaan enää kaipaa, mutta kun talousihmiset ovat tulleet lähemmäs asiakasta ja osallistuneet konsultointiin, on osa heistä samalla luopunut omasta asiantuntijan statuksestaan. Vai onko käynyt niin että alalle on hakeutunut ihmisiä, jotka eivät koe olevansa ammattilaisia, asiantuntijoita? Tekevätkö he vain työtä? Tähän en halua uskoa.

 
Tiliammattilaiset neuvovat asiakkaita asioissa jotka ovat koko yritystoiminnalle tärkeitä. Taloushallinnon ja yritystoiminnan asiantuntijoina emme saa oma-aloitteisesti ”polkea” arvoamme asiakkaan silmissä. Joka päivä kun kohtaamme asiakkaita, meidän on käyttäydyttävä kuten asiantuntija.

Toinen mielestäni outo asia on että alamme ihmiset sortuvat ajattelemaan että pitää olla täydellinen. Kun asiakas ottaa yhteyttä ja kysyy neuvoa, koetaan että vastaus on pystyttävä sanomaan heti. Moniko lakiasiantuntija tekee samoin? Tai tilintarkastaja? Tämä näkyy myös tilitoimiston ”sisällä”. Kirjanpitäjä ei uskalla kysyä kun ei tiedä. Vai eikö kirjanpitäjä enää välitä työnsä jäljestä? Kammottava ajatus.

Olen omassa työssäni tehnyt juuri kevään tilinpäätösaikana paljon sellaista työtä, jossa olen huomannut miten ihmiset joiden ammattitaitoa olen arvostanut, joita olen pitänyt ns. hyvinä kirjanpitäjinä ja tarkkoina työssään, ovatkin tehneet työnsä niin, etteivät he ole välittäneet ollenkaan lopputuloksesta. Työn lopputuloksesta huokuu välinpitämättömyys, mikä on minusta aivan käsittämätöntä.

Haluan herätellä taloushallinnon alalla työskenteleviä. Teidän vastuullanne on yrityksen taloushallinto. Siinä on monen yrittäjän koko elämä, koko toimeentulo. Isommissa yrityksissä monen ihmisen työpaikka. Se ei ole vähämerkityksellistä, päinvastoin. Se on tärkeää työtä! Tehkäämme sitä sillä arvokkuudella ja huolellisuudella, kuin hoitaisimme omia asioitamme. Luokaamme hyvät suhteet asiakasyrityksiin ja yhteyshenkilöihin. Tehkäämme työmme ylpeänä. Se on sen arvoista, me olemme sen arvoisia!

Jokainen työvaihe työssämme on tärkeä ja arvokas. Monessa paikassa tilanne on se että joku tekee kirjanpitoa kuukausittain ja siitä joku toinen mahdollisesti tekee siitä tilinpäätöksen. On ihailtavaa ja äärimmäisen ilahduttavaa nähdä miten reskontran hoitaja tai kuukausikirjanpidosta vastaava henkilö on oikealla tavalla ylpeä työnsä laadusta. Samalla kun hän laatii kirjanpidon muistioineen niin että siitä on toisen helppo jatkaa. Kun tapaan ihmisen joka on ylpeä siitä että hänen laatimastaan kirjanpidosta voidaan tehdä tilinpäätös helposti, näen toivon pilkahduksen. arvostakaamme asiakasta, omaa työtämme ja työtoveriemme työtä.

Jos joskus ette tiedä miten joku asia tuli tehdä, olkaa avoimia, kysykää ja selvittäkää. Älkää jättäkö jälkeenne sotkuja ja selvittämättömiä asioita. Ne kun aina sitten kuitenkin on jonkun selvitettävä. Jos tuntuu, ettei tämä työ enää kiinnosta, kannattanee miettiä vakavasti alan vaihtoa. Taloushallinto kun oikeasti on mielenkiintoinen ja haastava työ, mutta sitä ei ole tarkoitettu kaikille. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus hoitaa asiakkaan asiat huolellisesti kuin omansa.

Kosmetiikka alan mainos toteaa: ”olemme sen arvoisia” Muistakaamme mekin, että tämä työ ja sen tekijät ovat sen arvoisia. Tehkäämme työ sille kuuluvalla arvostuksella!

PS. jos kirjoitus tuntui pessimistiseltä ja arvostelevalta, se ei ollut tarkoitus. Tämä on kirjoitettu sillä fiiliksellä joka on syntynyt minulle muutaman kuukauden aikana näkemäni työn jäljen perusteella. En ole kuitenkaan menettänyt uskoani alamme ihmisiin. Suomessa on paljon taloushallinnon ihmisiä jotka osaavat työnsä, arvostavat sitä ja ovat ylpeitä että osaavat ja saavat toimia haastavalla alalla yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kirjoitan sitten toinen kerta näistä todellisista ammattilaisista.

Palkkaa vai työkorvausta, joko nyt olisi aika muuttaa säännös vastaamaan nykyaikaa?

Vaikea kysymys

Tilitoimistossa kohdataan asiakasneuvonnassa usein kysymys siitä onko jokin työ ja siitä maksettu korvaus palkkana vai työkorvauksena verotettavaa tuloa. Säännöstö on hyvin tulkinnanvarainen ja käytännöksi on valitettavasti verotuksessa muodostunut tapa tulkita säännöstöä melko tiukasti, ilman arkijärjen käyttöä. Ratkaisut ovat joskus hyvinkin erilaisia eri tapauksissa, vaikka tapaukset saattavat muistuttaa toisiaan paljon. Normaali yrittäjälle saattaa tulla ajatus että tilanteet ratkaistaan lähes arpomalla. Syy ei ole verohallinnon, vaan säännösten ”mielenkiintoisuuden”. Tilitoimistoille tilanne on vaikea, koska se on vastuussa antamistaan neuvoista, eikä näin uskalla antaa neuvoja joissa rohkaistaisiin ihmisiä yrittäjiksi. Harva yrittäjä, jonka yritystoiminta on työn tekemistä, pystyy aloittamaan muutoin kuin pienimuotoisesti. Yritystoiminta saattaa lähteä kasvuun, mutta aluksi yrittäjä yleensä on ainut yrityksessä työtä tekevä henkilö.

On helpompi työllistää yrittäjä

Taloudellinen tilanne Suomessa on tällä hetkellä se että työttömänä on paljon ihmisiä, jotka työllistyisivät ainakin osa-aikaisesti jos voisivat toimia yrittäjinä. Työn teettäjä haluaa nykyisin hyvin usein ostaa palvelut yrittäjältä palkansaajan sijaan. Kyseessä on yksinkertaisesti nykyisen hankalan irtisanomismenettelyn, sairaslomakustannusten ja palkkahallinnon aiheuttaman lisäkustannuksen välttäminen. Usein kysymyksessä ei edes ole vaihtoehto. Varsinkin pienemmät yritykset eivät palkkaa kyseiseen tehtävään henkilöä palkansaajaksi vaan tekevät itse enemmän niin että lähes uupuvat. Palkansaajan palkkaamisen koetaan johtavan siihen että töitä pitää jatkossa olla riittävästi jotta palkatulla henkilöllä on koko ajan tuottavaa työtä tehtävänä. Pitäisi myös löytää henkilö joka ei sairasta usein tai jonka lapset eivät sairasta. Ja joka on valmis joustamaan vuosiloman ajankohdastaan. Vastaavasti jos voi palkata toisen yrittäjän tekemään alihankintaa, voi sopia miten paljon työtä on tehtävänä, korvausta ei makseta kuin tehdystä työstä. Ei irtisanomisaikaa eikä sairas- eikä vuosilomaa. Kaikki maksut maksettu kun lasku on hoidettu. Oma kustannuslaskentakin on helpompaa. On myös olemassa henkilöitä jotka eivät työllisty palkansaajina ikänsä, mahdollisen sairautensa tai muista syistä johtuen. Mutta ennakkoperintärekisteriotteen esittämällä he pääsevät tekemään työtä, koska vastuu työkunnon heikkenemisestä on taloudellisesti heillä itsellään. Se on yrittäjäriskiä jos mikä.

Juhlapuheissa yrittäjyyteen kannustetaan, mutta...

Yrittäjyys puhuttaa ja siihen varsinkin juhlapuheissa kannustetaan, poliittisissa puheissa etenkin. Valitettavasti poliittiset puhujat eivät ehkä tiedä mikä yrittäjäksi haluavalla on käytännössä edessään. Esimerkiksi atk-alan ohjelmointitoimintaa harjoittava yritys tarvitsee tilapäistä apua. Jos tämä yritys ei halua riskiä kannettavakseen, hänellä ei oikeastaan ole muita vaihtoehtoja kuin palkata henkilö työhön. Moni pienehkö yritys kuitenkin kokee riskin ja palkansaajasta koituvan vaivan liian suureksi, jolloin yritys ei hanki ketään, vaan teettää mahdollisesti jo olemassa olevilla työntekijöillään ylityötä ja yrittäjä tekee itse pitkiä päiviä. Lopulta kaikki ovat uupuneita. Naapurissa on saman alan aloitteleva yrittäjä joka voisi tulla tekemään työn alihankintana, mutta verotusriski on liian iso pienelle yritykselle.

Todellinen tarve säännösten muuttamiselle on olemassa

Verohallinto toimii asiassa soveltaen tiukallakin kädellä säädöksiä joita asiasta on olemassa. Löytyisikö poliittista rohkeutta ja arkijärkeä päättäjiltä, jotta tämä asia korjattaisiin? Asiasta voisi helposti tehdä aloitteen lakien ja säännösten muuttamiseksi niin että ne vastaisivat nykyisiä toimintatapoja ja taloudellista tilannetta. Jos tässä tarvitaan käytännön tilanteiden avaamista, olen valmis kertomaan lisää. Jos halutaan virallista kommenttia asiasta, löytyisi siihen apua varmasti Suomen Taloushallintoliitosta, jossa näitä asioita joudutaan pohtimaan usein. Myös Suomen Yrittäjät varmasti osaisivat kertoa näistä tilanteista.

Voisiko ihminen päättää itse, kunhan maksaa veronsa?

Ammatinharjoittaja, joka toimii toisen tiloissa alihankintaa tehden, maksaa omat veronsa ja YEL vakuutuksen kautta sosiaalikustannuksensa. Lisäksi hän todennäköisesti työllistää myös tilitoimistoa ja muita alan palveluja tarjoavia tahoja, mikä taas välillisesti lisää työllisyyttä. Yhteiskunnalle saattaa osassa tapauksissa jopa kertyä kokonaisuudessaan jopa enemmän verotuloja ym. vastaavia maksuja kuin tilanteessa että työtä tekisi palkansaaja. Varsinkin kun on enemmän kuin mahdollista ettei vastaavaa tehtävää hoitamaan palkata ketään. On myös mahdollista että tämä käytetty alihankkija hiljalleen laajentaa toimintaansa, palkaten jopa ehkä joskus työntekijän. Joka tapauksessa hän työllistää itsensä ja on pois sosiaaliturvan varasta. Voisiko ajatella että ihmiset tietyin rajoituksin päättää itse ovatko he palkansaajia vai yrittäjiä?

Nykykäytäntö asettaa ihmiset toimialan mukaan eriarvoiseen asemaan

Lääkäri toimii lääkärikeskuksen tiloissa, käyttäen lääkärikeskuksen välineitä, lääkärikeskuksen sihteeri hoitaa ajanvarauksen ja muut vastaavat palvelut. Potilas maksaa laskunsa lääkärikeskukselle. Lääkäri huolehtii laskutustietojensa kirjaamisen lääkärikeskuksen järjestelmään, josta lääkärikeskus poimii lääkäreittäin tiedot järjestelmästä, tekee laskutuslistan josta vähentää vuokran ja toimistokuluveloituksen sekä maksaa nettotulon lääkärin tilille. Lääkäriä kohdellaan ammatinharjoittajana, ei palkansaajana. Miten tämä tilanne eroaa siitä että autonkuljettaja myy palvelujaan ajamalla eri yritysten linja-autoja, kuorma-autoja tai muita kuljetusvälineitä? Tai atk-alan yrittäjä käy toisen saman alan yrittäjän tiloissa tekemässä välillä alan töitä? Tai vaikkapa parissa eri tilitoimistossa käyvä henkilö joka käy tarpeen mukaan laskemassa palkkoja, tekemässä tilinpäätöksiä, tai tuuraamassa lomia tai muutoin paikkaamassa tarvetta kiireaikana? Miksi näissä tapauksissa puhutaan yrittäjäriskistä ja tutkitaan sen täyttymistä. Kysytään kenen välineillä tai kenen ohjauksessa työtä tehdään. Tai onko kyseinen henkilö mainostanut omia palvelujaan kaikille avoimesti. Eivät kaikki lääkärit millään tasolla mainosta omia palvelujaan lääkärikeskus mainostaa omia lääkäreitään kaikkia yhdessä. Välineet poikkeuksia lukuun ottamatta eivät ole lääkärin omia.

Kaikki hyötyisivät muutoksesta

Työllisyyden parantamiseksi ja turhien hallinnollisten kustannusten karsimiseksi olisi hyvä muuttaa tätä säännöstä vastaamaan sitä mikä on tämän hetken tilanteen mukaan järkevintä. On jokaisen etu että ihmiset työllistyvät. Jos he eivät työllisty palkansaajina, annetaan heille mahdollisuus työllistyä itsenäisinä ammatinharjoittajina. Se ei ole keneltäkään pois, vaan täysin päinvastoin.

Poliittisten tahojen aika toimia hallinnollisen taakan vähentämiseksi.

Hallinnollinen taakka on vakava yhteiskuntaamme vaivaava vitsaus joka nyt on nostettu puheenaiheeksi. EU edellyttää sen vähentämistä jäsenmailtaan, Suomessa on onneksi tahoja jotka suhtautuvat vakavasti asiaan ja haluavat ylittää EU:n asettamat tavoitteet, niin että Suomen hallinnollinen taakka vähenisi puoleen. Eikä syyttä, sillä hallinnollinen taakka on epäsuotuisa kilpailija innovaatiotoiminnalle. Erilaisissa selvityksissä on korostunut mm. yritysten palkka- ja henkilöstöhallinnon kustannukset (mm. Taloushallintoliiton raportti). TEM:n selvityksen mukaan työnantajana toimimisesta aiheutuu yrityksille yhteensä 5,8 miljardin euron vuosikustannukset. Julkishallinnolla voi olla merkittävä osuus hallinnollisen taakan poistamisessa.


Syksyllä 2010 valtiovarainministeriön Sähköinen asiointi ja demokratia (SADe) -ohjelman tukemana käynnistettiin Tekes-rahoitteinen Fully Integrated Payroll (FIP) -hanke. Tavoitteena on
luoda laajassa yhteistyössä yhteinen palkkakoodisto; käytännössä standardi, joka yhtenäistää käytettyä sanastoa ja sovittaa yhteen erilaiset laskentaperusteet ja -ajanjaksot. FIP-hanke ja SADe-ohjelman Työnantajan palvelukokonaisuus ovat esittäneet poliittisille tahoille palkkalautakunnan perustamista selkeyttämään palkkahallinnon ja -raportoinnin hoitamista jatkossakin.

Mikä Palkkalautakunta olisi ja mitkä olisivat sen tehtävät?
Se ylläpitäisi palkkahallintoon ja -raportointiin liittyviä standardeja (em. FIP-palkkakoodisto), ottaisi kantaa palkanlaskentaan ja -raportointiin liittyviin kysymyksiin, yhtenäistäisi toimintatapoja mm. tuottamalla standardeja ja ohjeistuksia, ohjaisi ja harmonisoisi palkkahallinnon koulutussisältöjä.

Se organisoituisi vastaavasti kuin kirjanpitolautakunta ja tilintarkastuslautakunta. Tärkeää on ymmärtää että sen toimintaan ei kuuluisi työmarkkinajärjestöjen kenttä (TES). Vaikka monet erilaiset työehtosopimukset aiheuttavat hallinnollista taakkaa palkkoja laskevien ammattilaisten työssä ja näin aikaansaavat lisäkustannuksia työnantajille, se on asia johon palkkalautakunta ei tulisi puuttumaan. TES -asiat eivät sellaisenaan kuulu ministeriön tai yleensäkään valtiovallan hoidettavaksi, meillä on oma järjestelmänsä niitä varten.

Voi äkkiä ajatellen olla outo ajatus että hallinnollista taakkaa poistettaisiin perustamalla uusi lautakunta. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole asioita pohtiva ja viimein mietintönsä antava komitea, yhtä lausuntoa varten perustettu lautakunta. Kuten yllä on kerrottu se on jatkuvasti aktiivisesti toimiva elin, joka toimisi samaan tapaan kuin esimerkiksi Kirjanpitolautakunta. Se tehtävät toki poikkeaisivat jonkin verran johtuen palkkahallinnon kentän moninaisuudesta puhtaasti taloushallinnon kenttään verrattuna. 

Tällä hetkellä palkkahallinto on monen omaisuutta - eikä kenenkään. Siitä puuttuvat yhteiset standardit, ohjeistukset ja toimintatavat. Tämä aiheuttaa päällekkäistä työtä, tapauskohtaista selvittelyjen tarvetta ja epätietoisuutta. Palkkahallinto on taloushallinnon tärkeä on osa-alue, jonka säätely on hajautunut monelle taholle. Siksi palkkahallintoa ja -raportointia on viimeistään nyt kehitettävä mm. yhteisin standardein. Kun mietimme mitä hyötyä palkkahallinnon yhtenäistämisestä olisi yhteiskunnallisesti, voimme purkaa hyödyt katsomalla asiaa kolmesta eri näkökulmasta:

 Yrityksen näkökulma:
Lakisääteisesti raportoitavaa on useille eri tahoille: mm. verohallinnolle, Kelalle, TyEL- ja tapaturmavakuuttajille, työttömyyskassoille, EK:lle, Tilastokeskukselle ja ammattiyhdistyksille.
Raportit annetaan erilaisista perusteista ja erilaisilta ajanjaksoilta. Tietojen välittäminen edellyttää nykyään vielä huomattavasti manuaalista työtä. Erään laskelman mukaan työnantaja täyttää peräti 60 erilaista ilmoitusta vuodessa, kuitenkin samaan aikaan raportoinnin on oltava oikeellista: laiminlyönneistä yritykselle aiheutuu taloudellisia sanktioita.

Palkkahallinnon ammattilaisten näkökulma:
Tulevaisuudessa palkkaraportoinnin merkitys kasvaa mm. sisämarkkinoiden avautuessa edelleen. Myös harmaantalouden torjunta synnyttää yhä enemmän raportointivelvoitteita henkilöstö- ja palkkahallinnon ammattilaisille. Palkkahallinnon ja -raportoinnin hoitaminen edellyttää yksityiskohtaista säädösten tuntemista. Valitettavasti palkkahallinnosta kuitenkin puuttuu yhtenäinen kokonaisvaltainen koulutus. Aivan perusasioiden hoitaminen palkkahallinossa on oikeastaan ainut asia mikä voidaan opettaa yhtenävästi. Koska yhtenäistä tapaa toimia ei ole eikä asiaa edistä mikään taho, on yhtenäisten tapojen opettaminen mahdotonta. Sellaista ei voi opettaa mitä ei ole.

Yhteiskunnan kilpailukyvyn näkökulma:
Tavoitetilassa yhtenäisesti toimiva ja säädelty palkkahallinto voidaan automatisoida. Nykyisten rutiinien automatisoiduttua taloushallinnon ammattilaiset ehtivät tarjoamaan yritysjohdolle konsultoivaa ammattiosaamistaan. Edistämällä turhien rutiinien tehokkaampaa hoitamista ja poistamista, voidaan yritysten resursseja vapauttaa hallinnollisen taakan hoitamisesta innovaatioiden kautta kansantalouden kasvattamiseen.

Unohtaa ei saa myöskään neljättä näkökantaa, palkansaajan näkökulmaa. On varmasti jokaisen palkansaajan etu jos työnantajana toimivan yrityksen hallinnollisen taakan aiheuttamat kustannukset vähenevät, kannattavuus paranee ja työpaikat ovat varmemmalla pohjalla. Tylsien rutiinien automatisoinnin jälkeen palkkahallinnon ammattilaiset voivat keskittyä vaativampiin tehtäviin ja pystyvät kehittämään ammattitaitoaan yhä paremmaksi, jolloin työstä tulee motivoivaa. Motivoitunut ja ammattitaitoinen työhönsä tyytyväinen palkkahallinnon ammattilainen on varmasti eduksi jokaiselle palkansaajalle. 

Motivoiva, ihmisen luontaista kehittymisen tarvetta tyydyttävä työ parantaa palkkahallinnon ammattilaisen työssäviihtyvyyttä ja vähentään näin varmasti tarvetta henkisiin sairaslomiin tai tarpeseen jäädä eläkkeelle mahdollisimman aikaisin. Automatisoidut rutiinit helpottavat myös palkkahallinnon tietoja vastaanottavien tahojen henkilökunnan työtä, tekevät myös siitä työstä miellyttämän ja motivoivamman. Näin myös heidän työnsä mielekkyys kasvaa ja työssäviihtyvyys paranee.

Olen saanut henkilökohtaisesti olla Suomen Taloushallintoliiton edustajana mukana sekä SADe -ohjelmassa että FIP -projektissa. Edellä kuvatut palkkahallinnon ja sen raportoinnin automatisoinnin hyödyt sekä palkkalautakunnan tarpeen ja tehtävien kuvaus pohjaa sekä SADe -ohjelman että FIP projektin yhdessä laatimaan lausuntoon. Olen lisännyt tähän tekstiin omia mielipiteitäni ja kommenttejani tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani.

Toimin Suomen Taloushallintoliiton tilitoimistotarkastajana jossa työssä tapaan vuosittain useita alamme ammattilaisia ja keskustelen heidän kanssaan heidän työstään, tavasta tehdä sitä ja sen mielekkyydestä. Olen ollut jo useamman vuoden mukana TAL-PHT koulutusohjelmassa. Kyseisen vuoden kestävän koulutusohjelman lopulla kurssin suorittavat ammattilaiset tekevät laatimani kuvitteelisen tilitoimiston työstä laaditun case-tehtävän. Tehtävän suorittaa vuosittain noin 40 henkilöä. Luen ja kommentoin nämä kaikki, jonka jälkeen asioista keskustellaan tehtävän purkupäivänä. 

Minulla on ilo olla selvillä alamme tilanteesta melko monipuolisesti mitä tulee esimerkiksi palkkahallinnon raportointiin, sen vaateisiin ja turhaan rutiinityöhön. Olen saanut tutustua tähän sekä tilitoimiston palkkahallinnon asiantuntijoiden että raportteja vastaanottavien tahojen näkökulmasta. Oma tilitoimistoni on tarjonnut harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille, joten myös aloittelevien palkkahallinnon ihmisten tarpeet ovat minulle tuttuja. Onneksi olemassa on ihmisiä, joiden tietämys palkkahallinnon substanssista on paljon syvällisempää kuin omani. Kokemukseni ja tietoni palkkahallinnonraportoinnista ovat kuitenkin hyvin monipuolisia, ehkä monialaisempaa kuin kenelläkään toisella. Siksi tiedän olevani oikea henkilö puhumaan rutiinien automatisoinnista, työn mielekkyydestä ja henkilösuojan parantamisesta. 

Toivon yhteiskunnan ja poliittisten päättäjien olevan valmiita ottamaan askeleen palkkahallinnon sähköistämiseen, turhien rutiinien poistamiseen, käytäntöjen ja termien yhtenäistämiseen kaikkien yhteiseksi eduksi. Vanhaa sanontaa mukaellen, se on pieni askel asiasta päättäville, mutta iso askel koko yhteiskunnalle ja sen kehittymiselle.

Kulujen vähennyksestä verotuksessa, työvaatteet

Tässä blogissa olen pääosin kirjoittanut asioita, joista olen ajatellut alallamme toimivien ihmisten saavan jotain hyötyä tai muuten vaan ehkä olevan kiinnostuneita. Tämä kirjoitus käsittelee nyt kulujen vähennystä kirjanpidossa ja siitä osa-aluetta työvaatteet. Tämän kirjoitan osaksi sen vuoksi että linkitän tämän facebook-sivulleni, tilitoimistoni sivuille. Yrityksen seinälle pidemmän jutun kirjoittaminen on joskus hiukan haastavaa, joten en jaksa jumpata sen kanssa vaan käytän tätä blogiani hyödyksi. Näin ehkä myös joku uransa alussa olevan taloushallinnon ammattilainen saa ajatuksia - jos tänne sattuu eksymään :)

Työvaatemenothan ovat verotuksessa hyvin rajoitetusti vähennyskepoisia, tuloverolaki ei suoraan määrittele mikä meno johtuu tulonhankkimisesta tai säilyttämisestä ja mikä taas on yksityistä ei yritykselle kuuluvaa. Lähtökohta on periaatteessa työvaatteiden kohdalla sama mitä se on muidenkin tulonhankkimiskulujen kohdalla, käytännössä kuitenkin menojen vähennyskelpoisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti ja ratkaisut perustuvat pitkälti aikojen myötä muodostuneeseen verotus- ja oikeuskäytäntöön. Vaatteet ovatkin yksi niistä yksittäisistä tulonhankkimiseen tai säilyttämiseen liittyvistä kuluista joissa yrittäjällä on usein eniten päänvaivaa ja vaikeuksia ymmärtää. Myös taloushallinnon ihmiset joutuvat joskus mielenkiintoisiin tilanteisiin, kun asiakas sekottaa pakkaa mitä erikoisimmilla selvityksillä miksi juuri nämä menot kirjanpitoon yrityksen kuluiksi kuuluvat. Joillakin yrittäjilä on taito sotkea varsinkin uransa alussa olevan kirjanpitäjän ajatusmaailman hetkeksi saadessaan jonkin selkeästi yksityisen kulun omalla selityksellään vaikuttamaan yrityksen kululta.

Vaatteiden vähentämisen perusajatus ja -linja on selkeä: vain ne vaatteet voit vähentää joita et voi käyttää muualla kuin töissä. Jos taas vaatteita voi käyttää muutenkin, työn ulkopuolella, ne ovat elantomenoja ja näin ollen verotuksessa vähennyskelvottomia eivätkä kuulu kirjanpitoon. Suoja- ja turvavaatteet ovat yleisesti vähennyskelposia. Esim. haalarit, lääkärin asut, leipomon suoja-asut. Tai jos työ on erityisen kuluttavaa tai likaista niin että vaatteita pitää ostaa usein. Vastaavasti esim. metsurit voivat vähentää työturvallisuuteen liittyvät asut ja varusteet tai lämpöhaalarit. Myös metalliyrityksen tai vastaavan työtekijöiden työturvallisuuskengät tai vastaavat varusteet ovat vähennyskelpoisia. Tähän ei pidä sotkea tietyissä töissä välttämättömia suojaimia: hengityssuojaimet, hitsausmaskit, suojalasit yms. jotka ovat aina vähennyskelpoisia. Näiden asujen pesu ja huolto on myös vähennyskelpoista.

Vähennyskelpoisia ovat myös erilaiset ergomomiset jalkineet esim. vastaanottoapulaisilla tai sairaanhoitajilla tai muilla työssään pääosin seisovilla henkilöillä. Kuitenkin on muistettava että tällöin kyseiset jalkineet on töistä lähdettäessä jätettävä työpaikan tiloihin. Mikä on kyllä muutenkin järkevää, samoilla jalkineilla ei saisi kävellä koko hereilläolo aikaansa. Sen sijaan mietinnän alle menevät esim. toimistosiivoojan työasu jos se on t-paita ja farkut tai muut vastaavat housut. Tai yrityksen messuille ostamat asut. Moni pitää näitä ilman muuta vähennyskepoisina, mutta näin ei kuitenkaan ole. Sellaiset tavallisetkin asut joissa on selkeästi näkyvä painatus jossa mainostetaan kyseisestä yritystä ovat vähennyskelpoisia, tämä taas tulee siitä ajatuksesta että jos työntekijä pukee jostain syystä tämän asun vapaa-aikanaan, se on mainosta kyseiselle yritykselle, joten yritys voi kyseisen vaatteen painatuksineen vähentää kirjanpidossaan.

Sen sijaan tumma puku ei ole vähennyskelpoinen, ei vaikka kyseessä olisi toimitusjohtaja jonka tulee edustaa seurassa ja tilaisuuksissa jonne ilman tummaa pukua ei voi mennä. Vaatteiden vähentämisessä asiaa ei voi ajatella niin että onko tämä vaate jota käytän työasioissa. Se on tietysti ensimmäinen edellytys vähentämiselle, mutta sitä seuraa jatkokysymys: onko tämä vaate jota käytän VAIN työasioissa ja vielä tarkemmin onko se vaate jota EN EDES VOISI käyttää muualla. Kysymys ei ole siitä käyttääkö vapaa-ajallaan farkkuun ja löysään paitaan pukeutuva henkilö vapaa-ajallaan työnantajan työasuna vaatimaan pukua vai ei. Kysymys on siitä voisiko sitä käyttää? Ei siitä pitääkö työntekijä sen tyyppisistä vaatteista tai ei, vaan onko vaate sellainen että sitä voisi pitää. Sama kysymyshän tulee esiin esim. kampaajien tai muiden tarkkaa työtä tekevien henkilöiden silmalaseissa. Jos niitä voidaan käyttää muuallakin ne ovat elantomenoa, ei verotuksessa vähennyskelpoista. Silmalaseistä oikeastaan vain päätelasit ovat vähennyskepoiset yritykselle, niiden hankkiminenhan on lakisääteistä jos työntekijä niitä tarvitsee.

Jos jostain syystä palkansaaja on itse maksanut sellaisen asun kustannukset joka on vähennyskelpoinen verotuksessa, hän saa kulut omassa verotuksessaan tulonhankkimiskuluina vähennettäväksi.

Loppuun muutama oikeustapaus esimerkiksi siitä mistä tässä on kysymys, oikeuden päätöksistä nähdään etteivät vaateasiat ole ollenkaan helppoja. Sellaisetkin tapaukset joissa itse olisimme ehdottomasti sitä mieltä että kyseessä on vähennyskelpoinen meno tai työnantajan kustantamana etu jota ei veroteta, se voikin olla tapaus josta KHO on äänestänyt. Nämä tapaukset eivät välttämättä sellaisenaan suoraan sovi yrittäjän arkeen, mutta antavat hyvän kuvan siitä miten työvaateasioita verotuksessa yleisesti käsitellään:

KHO 1977-B-II-565
Virkapuvun hankkimisesta aiheutuneet 820 markan määräiset kulut olivat papin tulosta vähennyskelpoiset

KHO 2002/3542
Piispainkokouksen suosituksen mukaisen, vaihtoehtoisena papinpukuna käytettävän tumman puvun hankkimisesta aiheutuneet kulut eivät oleet papin tulosta tulonhankkimiskuluina vähennyskelpoisia menoja (pappi voi käyttää pukua muuallakin)

KHO 1988-B-551
Apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää ainostaan virkaan liittyvissä tehtävissä käyttämänsä frakin hankkimisesta aiheutuneet kulut 1804 markkaa, veronalaisesta tulostaan tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina kustannuksina. (tämä päätös ei ollut yksimielinen vaan äänestys 4-1)

KHO 1993-B-523
Korkeakoulun apulaisprofessorina vuodesta 1984 lähtien työskennellyt henkilö, joka oli väitellyt vuonna 1988, promovoitiin tohtoriksi vuonna 1989. Hän oli hankkinut promootiota varten muun ohella tohtorinhatun ja siihen kuuluvan lyyran. Apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää näistä hankinnoista aiheutuneet menot, yhteensä 2225 mk, veronalaisesta tulostaan tulon hankkimisesta ja säilyttäisestä johtuneina menoina, kun otettiin huomioon, että hankinnat olivat liittyneet pääasiassa hänen virkaansa korkeakoulussa. (tämä oli tiukka päätös, äänestys 3-2)

KHO 1993-B-534
Henkilön joka toimi laivaliikennettä harjoittavan yhtiön terminaalivirkailija, oli käytettävä työssään laivayhtiön kustantamaa ja omistamaa työpukua. Työpuvun käyttö ei ollut vapaa-aikana sallittua. Työpukua säilytettiin työpaikalla ja se uusittiin noin kahden vuoden välein. Työpuku oli samanvärinen kuin laivayhtiön kirkasväriset laivat. Työpukuun oli myös kiinnitetty ompelemalla tai muuten selvästi laivayhtiön tunnukset. Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon myös laivayhtiön toiminnan luonne ja laatu, henkilön työtehtävät ja työpuvun liittyminen laivayhtiön toimintaan , korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei henkilölle sen johdosta että laivayhtiö oli hankkinut kysýmyksessä olevan työpuvun ja asettanut sen hänen edellä tarkoitettuun käyttöönsä, muodostunut sellaista rahanarvoista etuutta, joka tuloverolain 29 ja 64 §:n säännökset huomioon ottaen olisi henkilön veronalaista etua. (tämäkään ei ole yksimielinen päätös, äänestys 4-2)